tiistai 10. toukokuuta 2011

Kesä on täällä!

Kesäisten ilmojen myötä treeni-into kasvaa kokoajan. Ihanaa, kun ei tarvitse varustautua kuudella kerroksella villapaitoja ja -housuja, sormet eivät tunnu irtoavan kylmästä ja ravistelun vuoksi reiteen piiskaava häntä ei satu niin paljoa. On niin helppoa vain heittää treenitasku vyötäisille ja painella pihalle! Kesän haittapuoletkaan - paahtava aurinko ja inisevät sääsket - eivät vielä ole valtoimenaan.

Tänään harjoiteltiin taas perusasentoa ja hieman jo siitä liikkeellelähtöä, paikallaanmakuuta ja luoksetuloa. Myös kosketusalustaa muistuteltiin mieleen, ja hyvinhän tuo sujuu. Kosketusalustan opettaminen on oikeastaan ollut sellainen muuten vaan opetettu temppu, enkä oikein tiedä mihin sitä käyttäisin, mutta joutuihan tuo siinä miettimään ja pohtimaan, miten saa palkkaa.

Muuten vaan-temppuja meillä onkin tullut opeteltua jonkin verran, ja niitä on mukava kotioloissa harjoitella. Valikoimasta löytyvät ainakin:
- tassun antaminen (molempien erikseen)
- vilkutus
- ylävitonen (läpsy)
- tökkäys kuonolla (tämän opettaminen johti siihen, että Nemi tökkii tavaroita ja reittä jotain halutessaan)
- tavaroiden nostaminen / tuominen (tämä johti siihen, että Nemi tylsistyessään kantaa minulle tavaroita kotona. Esimerkiksi nenäliinapaketteja ja sairauslomalappuja.)
- ei ota (ruokaa esim. tassun päälle, vasta luvan saatuaan saa syödä)
Näiden lisäksi tietysti perusjutut kuten irti, luoksetulo kaikkialla, katsekontakti, istu, maahan ja mitä näitä nyt onkaan. Kotitempuissa on yleensä mukana naksutin, mutta "oikeasti" treenatessa en sitä käytä. Pitäisi keksiä joitain uusia temppuja vielä, mutta pää lyö tyhjää. Ehdotuksia otetaan vastaan!

Jotta tämä teksti ei olisi pelkästään positiivinen, lisätään hieman valitusta tähän loppuun. Tämä valitus on varmasti moneen kertaan kuultu ja käsitelty, mutta silti on pakko... Mikä siinä on, että kun meillä selvästi on koulutus meneillään, tai koira muuten vain käskyn alla, siihen täytyy oman hauvan kanssa jäädä pällistelemään? Tai mikä vielä parempaa - yrittää päästää oma hauva pitkässä hihnassaan luokse! Minulla ei vain ymmärrys riitä siihen, että sitä omaa sesseä ei saada liikkeelle tai estettyä sen vetäminen toisen luokse. Ymmärrykseni ei myöskään riitä siihen, että Sessen täytyy saada haistella joka ikinen vastaantuleva koira, koska "se on niin kiltti ja tykkää kaikista". Mitä jos se vastaantuleva koira ei olekaan kiltti? Mitä jos se olisi koira-aggressiivinen? Itse en ainakaan luota tuntemattomiin koiriin niin paljoa, että päästäisin Nemin suoraan niiden iholle. Enkä varsinkaan luota niihin koiriin, joiden omistajat ensin vakuuttavat koiransa kiltteyttä ja ovat jo päästämässä pitkälle sen nostellessa niskakarvojaan - sitten omistaja kysyy, onko minun koirani uros vai narttu. Jos Sesse on kiltti kaikille, mitä väliä sillä on?

2 kommenttia:

  1. Jos Nemi osaa jo tökätä kuonolla, niin opeta se sammuttamaan valot. Opetat ensin tökkäämään kuonolla post-it lappua, jonka jälkeen siirrät lappua pikkuhiljaa oikelle paikalle. Kun lappu on oikealla paikalla vaan häivytät sen.

    Artulle se on ainakin ihan paras juttu, että sillä on joku ihan konkreettinen homma joka pitää tehdä. Ja ei tartte nousta sängystä sammuttamaan tai sytyttämään valoja jos ei jaksa. :P

    VastaaPoista
  2. Kiitos ehdotuksesta ja oikeastaan muistutuksesta, Mertsi! Tuota post-it-lapun tökkäämistä ollaan aiemmin vähän harjoiteltu, mutta se on jäänyt. Mulla vaan vähän jännittää, että Nemi sitten tökkii valoja päälle ja pois ilman lupaa :D

    VastaaPoista