Haamuja, nakkeja ja riiviöitä

Nyt on sitten pentueleiri takana, ja oli juuri niin antoisaa, kuin osasin odottaa. Heti lähtiessä ja muutenkin leirin aikana auton takakontissa pienessä häkissä oleminen oli Nemille jostain syystä nyt aivan kamalaa pienen koiran rääkkäämistä, ja se kertoikin asian laidan hyvin kovaan ääneen. Täytyykin harjoitella ja muistutella mieleen tuota matkustelua ja odottamista. Onneksi Nemi kuitenkin rauhoittuu noin kilometrin-kahden ajon jälkeen, myöntää tappionsa ja hiljenee.

Leirillä päästiin sekä haku-, jälki- että tottisohjaajan mukaan oppimaan uutta. Mehän ei oikeastaan noita maastolajeja olla harjoiteltu, joten oli mielenkiintoista taas päästä kunnolla näkemään ja kuulemaan niistä, ja vähän kokeilemaan itsekin.

Hakumetsässä olin itse maalimiehenä (noh, -naisena) muutamalle koiralle ja Nemin kanssa aloiteltiin alkeita. Nemille tehtiin pari kertaa näkölähdöt, joissa maalimies hieman innosti Nemiä puhumalla ja kutsumalla tätä, kunnes meni maahan ja minä lähetin koiran. Nemi sai sitten superkehut ja herkut maalimieheltä. Kaksi kertaa tehtiin myös haamun haku, eli maalimies oli jo valmiiksi pidemmällä metsässä, minä osoitin Nemille suunnan ja kun Nemi huomasi maalimiehen, tämä meni matalaksi ja piiloon. Siitä sitten lähetin koiran ja hienosti löysi tiensä herkkujen ja kehujen luokse taas.
Treeneihin menossa oli jo mukana vahvasti tuo hakuilu, kun ohjaaja ajoi autoletka perässään kolme kertaa harhaan...

Jälkimetsässä poljin Nemille pitkähkön, suoran jäljen ja jokaiseen askeleeseen laitoin nakinpalan. Jäljen loppuun sitten enemmän namia keoksi. Jäljen annettiin painua hetken, jonka jälkeen koira autosta ja jäljelle. Nemin kanssa täytyy työskennellä kovasti rauhoittumisen suhteen - sillä olisi täysi hönkä päällä mennä nelivedolla eteenpäin. Ensimmäisen jäljen alku menikin hieman häslätessä ja vain välillä nakkia syödessä, mutta sitten Nemi alkoi keskittymään paremmin ja nenä pysyi maassa. Nemi jäljestikin hienosti loppuun asti, jossa sai suuremman palkan ja lisäksi hieman leikkiä! Tein toisenkin, samanlaisen jäljen ja sitä ajaessa Nemi rauhoittuikin jo paljon paremmin ja keskittyi nenänkäyttöön ja syömiseen enemmän kuin kohkaamiseen. Tästä sitten eteenpäin! Jälki on siitä helppo harrastus, että sitä voin tehdä itsekseni melkein missä vain metsässä. Tosin rankkaahan tuo jäljen tekeminen on - nimenomaan ohjaajalle, kun täytyy kumarrella joka askeleella. Tuleepahan samalla tehtyä vähän kyykkytreeniä!

Tottisohjaajan pakeilla saatiin vinkkejä liikkeiden suorittamisen nopeuttamiseen, sillä Nemillä on tapana "asetella" itseään esimerkiksi istumaan tai maahan. Sain myös rohkaisua ohjaajalta mennä eteenpäin harjoituksissa ja lähteä jo seuruuttamaan! Nemi pysyikin aika hyvin sivulla myös kävellessä, eikä takapää irronnut kuten luulin. Kuitenkin tässä vaiheessa tehdään vain muutaman askeleen seuruuta, että oikea paikka pysyy eikä keskittyminen herpaannu.

Muutenkin leirillä oli mukavaa yhdessäoloa, grillailua, saunomista, höpöttelyä ja hauskanpitoa muiden dobberi-ihmisten kanssa. Oli myös kiva nähdä Nemin sisaruksia, joita olikin paikalla kuusi kappaletta! Kasvattajalla oli mukanaan muutama ihan pikkuinen pentu, joilla oli luovutusikä käsillä ja joita sitten leiriltäkin haettiin uusiin koteihin. Pentujen edessä kyllä suli sydän ihan täysin ja istuinkin lattialla pureksittavana mielelläni. Kyllä ne vain ihania pikku naskalihampaita ovat, mutta en kyllä kotiini nyt sellaista ottaisi! Tuoreessa muistissa vielä nuo pentuhepulit, käsien naarmut, lattian siivoamiset ynnä muut. On ihanaa, että oma koira on jo siinä iässä, että sen kanssa voi jo kunnolla tehdä ja harrastaa. Mutta todennäköisesti aika kultaa muistot myös riiviöpentuilun kohdalla, ja jossain vaiheessa sitä varmaan vielä haikailee pikkukakaran perään...
Nemi oli vähän hämillään pienestä pennusta ihmisen sylissä, ensin ei huomannut pentua kun oli menossa tervehtimään grillikatoksella istuskelijaa. Kun tajusi mytyn sylissä, hätkähti oikein kunnolla ja melkein hypähti ilmaan! Saatiin kyllä hyvät naurut toisen kustannuksella. :)