Onni on olla vain

Ohoh, onpas aikaa vierähtänyt viime kirjoituksesta. Sitä on näin kesäaikaan muka niin kovin kiireinen, ettei kerkeä itse kirjoitella. Oikeastaan tuntuu välillä siltä, ettei oikein ole kirjoitettavaa edes, kun näyttely- tai treenireissuja ei tule tehtyä.

Noh, me vietellään kesää pohjoisessa kotipaikkakunnalla pikkuisessa, 20 neliön yksiössä omakotitalon ulkorakennuksessa. Mukana siis minä, kissa ja koira. Onneksi kyseessä on kuitenkin ihan oman perheen omakotitalo, eikä tuntemattomien ihmisten piha. Pihasta puheen ollen, on se melkoista luksusta verrattuna betonilähiön kerrostalon neljännessä kerroksessa asumiseen! Aamulla kun väsyttää ja ei millään jaksa ihmistäytyä ja pukea päällensä, voi koiran päästää oven raosta käymään aamutarpeillaan. Ainoa ongelma tässä on se, ettei Nemi tahdo lähteä oven edestä minnekään, jos itse jään sisälle. Ei, vaikka olisi kuinka kova hätä. Minun täytyy siis joka tapauksessa astua ulos ovesta, mutta onneksi Nemille riittää se, että seison oven edessä portailla. Sitten voi rauhassa käydä muutaman metrin päässä.

On tuossa pihassa tietty huonotkin puolensa. Nemin luoksetulovarmuus ei ole sataprosenttinen, kun se pääsee rälläämään iltasella pitkin pihaa. Eipä tule luokse kun huudan, tietää nimittäin joutuvansa sisälle. Pitääkin ottaa vähän lisää treeniä, ja muistuttaa kakaralle, että käsky pätee myös kotipihalla.

Toinen asia, mihin täytyy kiinnittää huomiota... Muistutus itselleni: jos Nemi jää yksin, muista lukita ovi. Tuli nimittäin huomattua, että se ovi aukeaa melko helposti hypyllä ja tassun huitaisulla - jonka jälkeen iloinen koira juoksee pyllyhepulia pihalla. Tämä ei ole niin mukavaa, mikäli on itse sillä hetkellä juhlissa ja saa puhelun sinne isältään, jotta "Nemi juoksi meitä yhtäkkiä pihalla vastaan vapaana ilman pantaa. Oletko päästänyt sen?"
Onneksi saivat sen luokse makkarapalkalla ja lukittua takaisin sisälle.

Nemi on myös tälle kesälle jo ehtinyt tutustua vesileikkeihin ja vedessä pärskyttelyyn, joka tuntuu olevan oikein mukavaa hommaa. Uimaan se ei mielellään lähde, mutta juoksentelu, hyppiminen ja päättömänä roiskuttelu on ilmeisen kivaa.

Ollaan me treenailtukin ja päästy eteenpäin! Seuraaminen onnistuu aikasmoisen hyvin, ja kontakti pysyy loistavasti. Lelupalkka on myös entistä ahkerammin käytössä, ja Nemi mielellään tarjoaa patukkaa minulle takaisin taistellakseen.

Nyt pohdin tässä, josko jonnekin lähdettäisiin käymään. Pihalle voisin päästää pienelle hepuliriehunnalle, ja käydä ihmisten ilmoilla kävelyllä. Hienosti käyttäytyi kakru eilenkin, kun käytiin terassilla limsalla. Loppuvaiheessa iski tylsyys, ja piti vähän hihnalla riekkua, mutta pääsääntöisesti hienoa käytöstä!

Löydettiin myös hyvä juoksutuspaikka, vanhat hiekkakuopat. Siellä on tilaa juosta! Ja juoksemisenhan Nemi osaa.

Iloinen koira

Nemi ei tunne käskyä "rauhallisesti alas".