tiistai 19. heinäkuuta 2011

Onni on olla vain

Ohoh, onpas aikaa vierähtänyt viime kirjoituksesta. Sitä on näin kesäaikaan muka niin kovin kiireinen, ettei kerkeä itse kirjoitella. Oikeastaan tuntuu välillä siltä, ettei oikein ole kirjoitettavaa edes, kun näyttely- tai treenireissuja ei tule tehtyä.

Noh, me vietellään kesää pohjoisessa kotipaikkakunnalla pikkuisessa, 20 neliön yksiössä omakotitalon ulkorakennuksessa. Mukana siis minä, kissa ja koira. Onneksi kyseessä on kuitenkin ihan oman perheen omakotitalo, eikä tuntemattomien ihmisten piha. Pihasta puheen ollen, on se melkoista luksusta verrattuna betonilähiön kerrostalon neljännessä kerroksessa asumiseen! Aamulla kun väsyttää ja ei millään jaksa ihmistäytyä ja pukea päällensä, voi koiran päästää oven raosta käymään aamutarpeillaan. Ainoa ongelma tässä on se, ettei Nemi tahdo lähteä oven edestä minnekään, jos itse jään sisälle. Ei, vaikka olisi kuinka kova hätä. Minun täytyy siis joka tapauksessa astua ulos ovesta, mutta onneksi Nemille riittää se, että seison oven edessä portailla. Sitten voi rauhassa käydä muutaman metrin päässä.

On tuossa pihassa tietty huonotkin puolensa. Nemin luoksetulovarmuus ei ole sataprosenttinen, kun se pääsee rälläämään iltasella pitkin pihaa. Eipä tule luokse kun huudan, tietää nimittäin joutuvansa sisälle. Pitääkin ottaa vähän lisää treeniä, ja muistuttaa kakaralle, että käsky pätee myös kotipihalla.

Toinen asia, mihin täytyy kiinnittää huomiota... Muistutus itselleni: jos Nemi jää yksin, muista lukita ovi. Tuli nimittäin huomattua, että se ovi aukeaa melko helposti hypyllä ja tassun huitaisulla - jonka jälkeen iloinen koira juoksee pyllyhepulia pihalla. Tämä ei ole niin mukavaa, mikäli on itse sillä hetkellä juhlissa ja saa puhelun sinne isältään, jotta "Nemi juoksi meitä yhtäkkiä pihalla vastaan vapaana ilman pantaa. Oletko päästänyt sen?"
Onneksi saivat sen luokse makkarapalkalla ja lukittua takaisin sisälle.

Nemi on myös tälle kesälle jo ehtinyt tutustua vesileikkeihin ja vedessä pärskyttelyyn, joka tuntuu olevan oikein mukavaa hommaa. Uimaan se ei mielellään lähde, mutta juoksentelu, hyppiminen ja päättömänä roiskuttelu on ilmeisen kivaa.

Ollaan me treenailtukin ja päästy eteenpäin! Seuraaminen onnistuu aikasmoisen hyvin, ja kontakti pysyy loistavasti. Lelupalkka on myös entistä ahkerammin käytössä, ja Nemi mielellään tarjoaa patukkaa minulle takaisin taistellakseen.

Nyt pohdin tässä, josko jonnekin lähdettäisiin käymään. Pihalle voisin päästää pienelle hepuliriehunnalle, ja käydä ihmisten ilmoilla kävelyllä. Hienosti käyttäytyi kakru eilenkin, kun käytiin terassilla limsalla. Loppuvaiheessa iski tylsyys, ja piti vähän hihnalla riekkua, mutta pääsääntöisesti hienoa käytöstä!

Löydettiin myös hyvä juoksutuspaikka, vanhat hiekkakuopat. Siellä on tilaa juosta! Ja juoksemisenhan Nemi osaa.
Iloinen koira
Nemi ei tunne käskyä "rauhallisesti alas".


tiistai 31. toukokuuta 2011

Nenä käy

Dobermannien erikoisnäyttely oli lauantaina 28.5. Helsingin Tuomarinkylän vinttikoirakeskuksella. Nemin kanssakin pyörähdettiin kehässä, tuloksena JUN EH. Arvostelu löytyy taas tuolta Näyttelyt-välilehdestä.

Näyttelyssä oli mukava tunnelma ja paljon hienoja dobermanneja - pienistä honkkelipennuista upeisiin veteraaneihin! Nemi käyttäytyi todella hienosti koko näyttelypäivän ja matkojen ajan, olen todella ylpeä omasta kakarasta. Matkan taitettiinkin melkoisella poppoolla: yhteen autoon oli ahtautunut neljä dobermannia ja kolme ihmistä! Hienosti kuitenkin mahduttiin ja matka sujui nopeasti, ja kaikki käyttäytyivät hyvin - jopa me kaksijalkaiset.

Esitin Nemin itse, vaikka usein vähän poikkipuolista sanaa saankin tästä valinnasta kuulla. Juostiin kehässä kaksi kierrosta, ensimmäisellä kierroksella Nemi ei meinannut suostua ravaamaan, mutta toisella kierroksella meni jo oikein hyvin. Seisominen oli (taas kerran) vähän laiskanlaista, pitää treenata innostunut nojaava seisonta kuntoon. Tuolla näyttelyssä oli yleisenä tapana hetsata koira seisomaan mahdollisimman innokkaasti ja nojaamaan pantaan (jolta dobermannin näyttelyseisonnan kuuluukin näyttää) ja Nemillekin heiluteltiin herkkupussia kehän laidalta. Kovasti se sinne päin katselikin, seisoi jalat hyvässä asennossa ja häntä ylhäällä - mutta ei kuitenkaan pyrkinyt nojaamaan eteenpäin. Seisoskeli vain ja katseli, että tuolla noita herkkuja ois, kohtapa pääsen sinne kun tässä nyt nätisti odottelen. Eli siis treeniä, treeniä...

Äsken kävimme iltapuhteeksi vähän koirapuistossa yksinämme. Heittelin ensin Nemille palloa muutaman kerran, jonka jälkeen päätin teettää sille hieman nuuskuttelutyötä. Koiran käskin makuulle ja lähdin kiertelemään puiden, kantojen, kallioiden ja kivien ympärillä. Jonnekin sitten tiputin huomaamatta esineen - välillä se oli pallo, välillä naru. Sitten takaisin koiran viereen ja käsky "etsi". Tällä käskyllä Nemi on etsinyt vain ruokaa kotosalla, joten en ollut varma ollenkaan ymmärtääkö se, että esinettä pitäisi hakea. Lähti kuitenkin vauhdikkaasti ja selvästi jutun juonen tajuten nuuskuttelemaan ja hakemaan. Tuskin se tiesi ensimmäisellä kerralla mitä pitää etsiä, ennen kuin löysi esineen, mutta upeasti löysi joka kerralla ja toi aina käteen. Tein paikallaanmakuu-piilottelu-etsimislähetyksiä muutaman kerran, ja viimeisillä kerroilla pieni narunpätkä oli jo aika vaikeissa piiloissa. Niin se vaan tuo nenäeläin sen kuitenkin löysi ja selvästi tykkäsi hommasta! Täytyykin tehdä useammin, oli niin mukavaa katseltavaa ja hyvää aktivointia koiralle.

Kotimatkan Nemi sai sitten kantaa omaa palloaan ja ai että, miten ylpeä se olikaan aarteestaan! Tarkoituksena on opettaa Nemi kantamaan tavaroita suussaan, tuo kotimatka oli siihen nähden hyvää harjoitusta.
Avo on muuten opettanut Nemille uuden taidon liittyen kantamiseen - Nemi osaa hakea postin eteisestä postiluukun alta ja toimittaa sen pyytäjän käteen. Näppärä taito ainakin meidän kannalta - aina kun ei jaksa nousta sohvalta hakemaan postia.

Nenäeläin häkitettynä

Pieni postinkantaja

maanantai 16. toukokuuta 2011

Haamuja, nakkeja ja riiviöitä

Nyt on sitten pentueleiri takana, ja oli juuri niin antoisaa, kuin osasin odottaa. Heti lähtiessä ja muutenkin leirin aikana auton takakontissa pienessä häkissä oleminen oli Nemille jostain syystä nyt aivan kamalaa pienen koiran rääkkäämistä, ja se kertoikin asian laidan hyvin kovaan ääneen. Täytyykin harjoitella ja muistutella mieleen tuota matkustelua ja odottamista. Onneksi Nemi kuitenkin rauhoittuu noin kilometrin-kahden ajon jälkeen, myöntää tappionsa ja hiljenee.

Leirillä päästiin sekä haku-, jälki- että tottisohjaajan mukaan oppimaan uutta. Mehän ei oikeastaan noita maastolajeja olla harjoiteltu, joten oli mielenkiintoista taas päästä kunnolla näkemään ja kuulemaan niistä, ja vähän kokeilemaan itsekin.

Hakumetsässä olin itse maalimiehenä (noh, -naisena) muutamalle koiralle ja Nemin kanssa aloiteltiin alkeita. Nemille tehtiin pari kertaa näkölähdöt, joissa maalimies hieman innosti Nemiä puhumalla ja kutsumalla tätä, kunnes meni maahan ja minä lähetin koiran. Nemi sai sitten superkehut ja herkut maalimieheltä. Kaksi kertaa tehtiin myös haamun haku, eli maalimies oli jo valmiiksi pidemmällä metsässä, minä osoitin Nemille suunnan ja kun Nemi huomasi maalimiehen, tämä meni matalaksi ja piiloon. Siitä sitten lähetin koiran ja hienosti löysi tiensä herkkujen ja kehujen luokse taas.
Treeneihin menossa oli jo mukana vahvasti tuo hakuilu, kun ohjaaja ajoi autoletka perässään kolme kertaa harhaan...

Jälkimetsässä poljin Nemille pitkähkön, suoran jäljen ja jokaiseen askeleeseen laitoin nakinpalan. Jäljen loppuun sitten enemmän namia keoksi. Jäljen annettiin painua hetken, jonka jälkeen koira autosta ja jäljelle. Nemin kanssa täytyy työskennellä kovasti rauhoittumisen suhteen - sillä olisi täysi hönkä päällä mennä nelivedolla eteenpäin. Ensimmäisen jäljen alku menikin hieman häslätessä ja vain välillä nakkia syödessä, mutta sitten Nemi alkoi keskittymään paremmin ja nenä pysyi maassa. Nemi jäljestikin hienosti loppuun asti, jossa sai suuremman palkan ja lisäksi hieman leikkiä! Tein toisenkin, samanlaisen jäljen ja sitä ajaessa Nemi rauhoittuikin jo paljon paremmin ja keskittyi nenänkäyttöön ja syömiseen enemmän kuin kohkaamiseen. Tästä sitten eteenpäin! Jälki on siitä helppo harrastus, että sitä voin tehdä itsekseni melkein missä vain metsässä. Tosin rankkaahan tuo jäljen tekeminen on - nimenomaan ohjaajalle, kun täytyy kumarrella joka askeleella. Tuleepahan samalla tehtyä vähän kyykkytreeniä!

Tottisohjaajan pakeilla saatiin vinkkejä liikkeiden suorittamisen nopeuttamiseen, sillä Nemillä on tapana "asetella" itseään esimerkiksi istumaan tai maahan. Sain myös rohkaisua ohjaajalta mennä eteenpäin harjoituksissa ja lähteä jo seuruuttamaan! Nemi pysyikin aika hyvin sivulla myös kävellessä, eikä takapää irronnut kuten luulin. Kuitenkin tässä vaiheessa tehdään vain muutaman askeleen seuruuta, että oikea paikka pysyy eikä keskittyminen herpaannu.

Muutenkin leirillä oli mukavaa yhdessäoloa, grillailua, saunomista, höpöttelyä ja hauskanpitoa muiden dobberi-ihmisten kanssa. Oli myös kiva nähdä Nemin sisaruksia, joita olikin paikalla kuusi kappaletta! Kasvattajalla oli mukanaan muutama ihan pikkuinen pentu, joilla oli luovutusikä käsillä ja joita sitten leiriltäkin haettiin uusiin koteihin. Pentujen edessä kyllä suli sydän ihan täysin ja istuinkin lattialla pureksittavana mielelläni. Kyllä ne vain ihania pikku naskalihampaita ovat, mutta en kyllä kotiini nyt sellaista ottaisi! Tuoreessa muistissa vielä nuo pentuhepulit, käsien naarmut, lattian siivoamiset ynnä muut. On ihanaa, että oma koira on jo siinä iässä, että sen kanssa voi jo kunnolla tehdä ja harrastaa. Mutta todennäköisesti aika kultaa muistot myös riiviöpentuilun kohdalla, ja jossain vaiheessa sitä varmaan vielä haikailee pikkukakaran perään...
Nemi oli vähän hämillään pienestä pennusta ihmisen sylissä, ensin ei huomannut pentua kun oli menossa tervehtimään grillikatoksella istuskelijaa. Kun tajusi mytyn sylissä, hätkähti oikein kunnolla ja melkein hypähti ilmaan! Saatiin kyllä hyvät naurut toisen kustannuksella. :)

tiistai 10. toukokuuta 2011

Kesä on täällä!

Kesäisten ilmojen myötä treeni-into kasvaa kokoajan. Ihanaa, kun ei tarvitse varustautua kuudella kerroksella villapaitoja ja -housuja, sormet eivät tunnu irtoavan kylmästä ja ravistelun vuoksi reiteen piiskaava häntä ei satu niin paljoa. On niin helppoa vain heittää treenitasku vyötäisille ja painella pihalle! Kesän haittapuoletkaan - paahtava aurinko ja inisevät sääsket - eivät vielä ole valtoimenaan.

Tänään harjoiteltiin taas perusasentoa ja hieman jo siitä liikkeellelähtöä, paikallaanmakuuta ja luoksetuloa. Myös kosketusalustaa muistuteltiin mieleen, ja hyvinhän tuo sujuu. Kosketusalustan opettaminen on oikeastaan ollut sellainen muuten vaan opetettu temppu, enkä oikein tiedä mihin sitä käyttäisin, mutta joutuihan tuo siinä miettimään ja pohtimaan, miten saa palkkaa.

Muuten vaan-temppuja meillä onkin tullut opeteltua jonkin verran, ja niitä on mukava kotioloissa harjoitella. Valikoimasta löytyvät ainakin:
- tassun antaminen (molempien erikseen)
- vilkutus
- ylävitonen (läpsy)
- tökkäys kuonolla (tämän opettaminen johti siihen, että Nemi tökkii tavaroita ja reittä jotain halutessaan)
- tavaroiden nostaminen / tuominen (tämä johti siihen, että Nemi tylsistyessään kantaa minulle tavaroita kotona. Esimerkiksi nenäliinapaketteja ja sairauslomalappuja.)
- ei ota (ruokaa esim. tassun päälle, vasta luvan saatuaan saa syödä)
Näiden lisäksi tietysti perusjutut kuten irti, luoksetulo kaikkialla, katsekontakti, istu, maahan ja mitä näitä nyt onkaan. Kotitempuissa on yleensä mukana naksutin, mutta "oikeasti" treenatessa en sitä käytä. Pitäisi keksiä joitain uusia temppuja vielä, mutta pää lyö tyhjää. Ehdotuksia otetaan vastaan!

Jotta tämä teksti ei olisi pelkästään positiivinen, lisätään hieman valitusta tähän loppuun. Tämä valitus on varmasti moneen kertaan kuultu ja käsitelty, mutta silti on pakko... Mikä siinä on, että kun meillä selvästi on koulutus meneillään, tai koira muuten vain käskyn alla, siihen täytyy oman hauvan kanssa jäädä pällistelemään? Tai mikä vielä parempaa - yrittää päästää oma hauva pitkässä hihnassaan luokse! Minulla ei vain ymmärrys riitä siihen, että sitä omaa sesseä ei saada liikkeelle tai estettyä sen vetäminen toisen luokse. Ymmärrykseni ei myöskään riitä siihen, että Sessen täytyy saada haistella joka ikinen vastaantuleva koira, koska "se on niin kiltti ja tykkää kaikista". Mitä jos se vastaantuleva koira ei olekaan kiltti? Mitä jos se olisi koira-aggressiivinen? Itse en ainakaan luota tuntemattomiin koiriin niin paljoa, että päästäisin Nemin suoraan niiden iholle. Enkä varsinkaan luota niihin koiriin, joiden omistajat ensin vakuuttavat koiransa kiltteyttä ja ovat jo päästämässä pitkälle sen nostellessa niskakarvojaan - sitten omistaja kysyy, onko minun koirani uros vai narttu. Jos Sesse on kiltti kaikille, mitä väliä sillä on?

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Näytelmöintiä

Nyt on Tampere KV takana! Kehä oli hurjasti myöhässä, ja edellisen rodun arvostelut tuntuivat kestävän ikuisuuden... Nemi otti odottelun rennosti ja makoili omalla viltillään. Välillä piti pussailla vähän tervehtijöitä ja vähän yrittää riiviöidä (=purra omaa ja kaverin vilttiä), mutta pääsääntöisesti käyttäytyi tosi hyvin!

Dobbereita oli kovin vähän tuolla näyttelyssä, vain 10 kpl. Nemi olikin ainoa luokassaan, eli toisin sanoen luokkansa paras! Tulokseksi napsahti ERI ja SA siinä vaiheessa, ja paras narttu-kehässä sitten tuli kolmanneksi ja sai vara-SERTin! Hieno hieno neiti, olen tosi ylpeä. Tuolta näyttelyt-välilehdestä löytyvät arvostelut kaikista näyttelyistä.

Kokoajan arvostelut paranevat, kun kokemusta ja ikää tulee lisää. Seuraava näyttely onkin sitten dobermannien erikoisnäyttely kuun lopussa, siellä pääsee hyvin vertailemaan samanrotuisia koiria toisiinsa. Nemin sisaruksistakin on useampia ilmoitettu sinne.

Ensi viikonloppuna koira-aiheinen tekeminen jatkuu, kun nenät suunnataan kohti Kriegerhof-leiriä. Viimeksi käytiin vastaavalla leirille viime syksynä, ja viikonloppu oli kyllä todella antoisa ja mukava kokemus. Koira ja emäntä olivat molemmat aivan puhki seuraavat päivät, on se rankkaa tuo leireily ja matkustus! Odotan uutta leiriä innolla ja uskoisin, että se on taas todella kiva reissu.


Kehässä. Vähän huono kuvakulma & asento (etujalat liian edessä)

Nemi tässä, hei!

Vihdoin sain aikaiseksi avata Nemille oman bloginsa! Jo Nemin pentuaikoina kirjoittelin vihkoseen Nemin oppimia asioita, ja vannoin päässäni tavan pysyvän. Noh... Viimeisessä kirjoituksessa juhlitaan Nemin maahanmenoa ja kokonaista sisäsiistiä päivää - kertonee jo paljon aktiivisuudestani.

Kovasti olisi juttua, mitä haluaisin Nemistä jakaa, mutta kovin vaikeaa alkaa kirjoittamaan nyt kaikkea. Kirjoittelen siis todennäköisesti enemmän ajankohtaisista asioista, mutta välillä annan itselleni luvan muistella sitä "ihanaa" pikkupentuaikaa.

Käytiin tänään taas matkoineen parin-kolmen tunnin reissu tytön kanssa. Treeniä, treeniä! Olen hinkannut perusasentoa ties kuinka kauan, ja ihan tietoisesti. En halua lähteä liian aikaisin seuruuttamaan, ettei Nemi vain erkane liian kauas kyljestä. Eli taas sitä perusasentoa treenailtiin, ja se alkaa olla tosi hyvin hallussa! Tyttö ihan itse korjaa asennon oikeaksi, jos esim. jää liian taakse. Lelupalkkausta tehtiin taas, upeasti tuo nykyään tarjoaa mulle patukkaa leikin jatkamiseksi (ennen lähti lällättelemään yksin patukan voittaessaan). Eli edistystä!

Talloin myös Nemille ensimmäisen makkararuutunsa. Metsäjälkeä ollaan harjoiteltu jonnin verran, mutta pellolla ei olla ennen käyty. Hirmuisella innolla tuo meni nuuskuttamaan ja syömään häntä heiluen - mutta voiko muuta odottaakaan, kun on nakkia tarjolla.

Treenien lomassa saatiin melkoinen häiriötekijäkin, sillä treenikentälle laskeutui kuumailmapallo! Yhdellä koirakolla oli juuri jäljestys käynnissä, oli mahtavaa katsella koiran täydellistä keskittymistä - vaikka pallo laskeutui muutaman kymmenen metrin päähän. Hienoa työskentelyä.

Nemi saatiinkin hyvin väsytettyä bussimatkalla ja treeneillä, huomenna aamulla vielä vähän juoksutusta ja sitten nokka kohti näyttelyä! Tampereen KV-näyttely siis kyseessä tällä kertaa, sormet ja varpaat ristissä, että menee hyvin. Lähinnä toivon käytöksen menevän hyvin, viimeksi Nemi päätti pistää hulinaksi kehässä :)

Tässä vielä kuva hienosta neidistä asennepannassaan


Aavistuksen hempeämpi poseeraus


Ja oikeastihan meno on yleensä tällaista